Pöytä notkuu herkuista. Tarjolla on pizzaa, karkkia, keksejä ja donitseja. Pakastimessa vanha kunnon B&J odottaa ottajaansa. Huomenna se alkaa, yli 20 viikon rutistus kohti Kultsaa, joka puolestaan huipentuu kisan jälkeiseen orgastiseen mässäilyyn. Tämä loka-marraskuun vaihde on monille kisaajille luopumisen aikaa, kun kaapit siivotaan herkuista ja asunnossa leijaileva vohveleiden tuoksu vaihtuu hapankaalin käryyn.
Mutta mitä jos sen ei täytyisikään olla näin? Jos dieetin alku ei tarkoittaisikaan niistä ruoista luopumista, joita sait vielä eilen syödä hyvällä omalla tunnolla. Mitä jos dieetti vain alkaisi kaloreita vähentämällä ja pystyisit ihan samalla tavalla syömään lempiruokaasi kuin aiemminkin – nyt vain hieman pienemmän annoksen. Mukavana lisänä dieetin ensimmäinen viikko ei menisi mässäilyä seuranneen pöhön sulattelussa.
Onko terveen kuuloista, että ensin syödään itsensä ähkyyn rasvasta ja sokerista ja tämän jälkeen kieltäydytään täysin näistä makunystyröitä tyydyttävistä viettelyksistä? Pois lukien tietenkin valmentajan ohjeistamat cheat mealit – nehän ovat sallittuja. Silloin dieettiä voi kaikessa rauhassa ”huijata”. Koska huijausmentaliteettihan on aina hyväksi… Mitä jos ei tarvitsisikaan koskaan huijata. Jos vain söisit kohtuudella, joka päivä. Tällöin himo ei pääsisi kasvamaan koko dieetin aikana niin suureksi, että täytyisi mässätä vielä viikko kisojen jälkeenkin.
Joissain tapauksissa on ymmärrettävää, että ruokavalio siivotaan kaikista herkuista. Jos tällainen toimenpide esimerkiksi ehkäisee pohjattomaan mässäilyyn lankeamisen, voi se olla ehkä perusteltua. Näissäkin tapauksissa yleensä vain suhde ruokaan on vääristynyt juuri sen takia, että ruoka on jollain tavalla ”kiellettyä” ja sitten kun sitä on kerrankin saatavilla, syödään kuin viimeistä päivää. Dieettaajan suhde ruokaan säilyy terveenä, jos hän voi joustavasti syödä haluamiaan ruokia. Urheilijan tulisi kyetä tekemään itsenäisiä päätöksiä sen suhteen, mitä hän haluaa syödä, miten se vaikuttaa hänen suoritukseensa tai esimerkiksi dieetin etenemiseen. Tämä ehkäisee myös dieetin jälkeisen ahmimisen, epäterveen ja hallitsemattoman painonnousun. Loppupeleissä kuitenkaan ei ole mitään ”dieettiruokia” ja ”offiruokia”.
Dieettaamisen ei tarvitse olla kurjaa kituuttelua, jossa sallitut ruoka-aineet voi laskea kahden käden sormilla. Tällainen rajoitettu malli ei ole psyykkisesti paras vaihtoehto eikä se myöskään takaa laajaa suojaravintoaineiden saantia. Maailma ei muutu mustavalkoiseksi sillä hetkellä, kun ”weeks out” –laskuri alkaa rullata. Mikään yksittäinen ruoka-aine ei takaa kisakuntoon pääsyäsi tai selitä siihen pääsemättömyyttäsi.
Suhde ruokaan pysyy terveenä, kun mikään ei ole absoluuttisesti kiellettyä. Näin dieettikään ei ala ja pääty ruokaorgioihin. Joustava dieettaaminen, jossa ruokia voidaan syödä oman energiansaannin rajoissa, johtaa yleensä parempiin tuloksiin ja pitää prosessin mielekkäänä. Tämän lisäksi laajalla ruoka-aineiden varianssilla pystytään turvaamaan riittävä suojaravintoaineiden saanti. Ruoka ei ole vain polttoainetta, ei edes kilpailuun valmistavalla dieetillä.
– Juho Suomi
Finnish Physique Academy 